Tilishamaanin logo, vaaka-versio, oranssit kädet euro-merkin ympärillä, joka on beigen värinen. Kuvan oikealla puolella on Tilishamaani-teksti valkoisella värillä ja beigellä "Taloushallinto ja Tieisännöinti" -tekstit. Kuva on käytössä Tilishamaani-sivustolla, jossa saat palveluita, mm. kirjanpito, talous, talousuutiset.

Uusi vuosi 2026 tuo mukanaan muutoksia verotukseen ja verovapaisiin kustannusten korvauksiin. 

Alennettuun 14 prosentin verokantaan kuuluvien tavaroiden ja palveluiden arvonlisävero laskee vuoden 2026 alusta 13,5 prosenttiin.

Tähän verokantaan kuuluvat esimerkiksi elintarvikkeet, ravintola- ja ateriapalvelut, lääkkeet, henkilökuljetukset ja majoituspalvelut.

(Yleinen verokanta Suomessa on edelleen 25,5 prosenttia.) 

Palkkatuloista ei ole jatkossa mahdollista tehdä työhuonevähennystä, mikäli kyse on omassa tai perheen käytössä olevasta asunnosta tai vapaa-ajan asunnosta. Muiden tuloverolain mukaan verotettavien tulojen hankkimisesta johtuvina menoina voi edellä mainittujen asuntojen osalta vähentää Verohallinnon vahvistaman kaavamaisen työhuonevähennyksen määrän.

HUOM! Työhuonevähennyksen poistuminen ei sen sijaan vaikuta elinkeinotoiminnan ja maataloustoiminnan menoiksi katsottavien kulujen eikä kodin ulkopuolelta hankitun työtilan kulujen vähennyskelpoisuuteen.


Verokortit

Uusi verokortti astuu voimaan 1.1.2026. Verokortin tuloraja on laskettu koko kalenterivuoden ajalle eli se sisältää yhteensä 12 kuukauden suoritukset.

Jos käy niin, ettei vuoden 2026 verokorttia pystytä käyttämään vielä tammikuun palkanmaksupäivänä, ei ennakonpidätystä tarvitse periä 60%:n mukaan. Tammikuussa 2026 voidaan poikkeuksellisesti käyttää vielä vuoden 2025 viimeistä voimassa ollutta verokorttia. Vanhalla verokortilla maksettu palkka pitää kuitenkin huomioida uuden verokortin vuositulorajassa, riippumatta siitä kumpaa verokorttia on käytetty ennakonpidätyksen laskennassa. 

Työn verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla. Ansiotuloverotuksen korkeimmat marginaaliveroasteet alennetaan noin 52%.


Verovapaat kustannusten korvaukset

  • kokopäiväraha 54 € (yli 10 h)
  • osapäiväraha 25 € (yli 6 h mutta alle 10 h)
  • ateriakorvauksen 13,50 €
  • kilometrikorvaus 0,55 €/km


Sähköautoilun työsuhde-edut

  • Työpaikalla lataaminen ei enää ole verovapaa, vaan siitä maksetaan luontoisetua (30 €/kk sähköautolle, 20 €/kk hybridille).
  • Täyssähköauton autoetu: Verovähennys (170 €/kk) jatkuu vuoden 2029 loppuun. 


Työsuhdepolkupyöräedun verovapaus poistuu.

  • Muutos koskee työsuhdepolkupyöriä, joista on sovittu 24. huhtikuuta 2025 tai sen jälkeen. Jos sopimus on tehty jo tätä ennen, polkupyöräetu on verovapaa sopimuskauden loppuun saakka, kuitenkin enintään viisi vuotta edun alkamisesta.


Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut

  • Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ei voi enää vähentää verotuksessa, esimerkiksi vuoden 2026 verokortilla. Jäsenmaksuista saa vähennyksen vielä vuoden 2025 veroilmoituksella. Työttömyyskassan maksut ovat jatkossakin vähennyskelpoisia.


Perintö- ja lahjaverotuksen muutokset

  • Perinnöstä ei ensi vuoden alusta tarvitse maksaa veroa, jos perittävän omaisuuden arvo on alle 30 000 euroa. Tällä hetkellä raja on 20 000 euroa. Myös perintöveron viivästyskorkoa alennetaan.
  • Ensi vuodesta lähtien yksityishenkilö voi lahjoittaa toiselle henkilölle verovapaasti enintään 7 499 euroa kolmen vuoden välein. Tällä hetkellä raja on 4 999 euroa.


Metsävähennys

  • Metsävähennyksen vuotuinen vähennysoikeus nousee enintään 75 prosenttiin verovuoden metsätalouden pääomatulosta. Vuodelta 2025 vähennys on enintään 60 prosenttia.
  • Myös metsävähennyspohja eli metsävähennyksen enimmäismäärä nousee nykyisestä 60 prosentista 75 prosenttiin metsäkiinteistöjen yhteenlasketuista hankintamenoista.

Lisää uutisia